Maailman menoa

 Hei Mauno!

Olet tätä kirjoittaessani kolmen kuukauden ikäinen ja sinulla on vielä pitkä matka aikuisuuteen. Sitten aikuisena sinä pystyt päättämään mitä näistä kirjoituksistani ajattelet, mutta tiedä se, että näiden tarkoitus on hyvä.

Sinä synnyit valitettavan sekasortoiseen maailmaan ja kukaan ei pysty ennustamaan missä mennään edes vuoden päästä. Minä olen syntynyt 1961 eli olen nyt kuusikymmentäkolmevuotias ja koskaan ennen ei minun aikanani maailman rauha ole ollut näin epävakaa. 

Tulen kirjoittamaan paljon tästä maailman tilanteesta ja ehkä politiikastakin, koska sellaiset keskustelun aiheet ovat ominaisia meidän suvulle. Aina, kun tapaamme isommalla porukalla käymme kiivasta keskustelua päivän tärkeimmistä uutisista. Olemme hyvin kovaäänisiä ja huudamme toistemme päälle, mutta se ei ole riitelyä vaan meidän tapamme keskustella.


                        Tässä meidän komeat veljekset. Ylimmäinen mustavalkoinen kissa on 
                         Vote ja alimmaiset kuvat ovat veljestään Allusta. Allu on Aleksei 
                          Navalnyin kaima ja nämä veljekset ovat kolme vuotiaita. 



Totuin jo pikkulapsena, että uutiset olivat päivän tärkein tv-tai radio-ohjelma. Minun lapsuudessani 1960-luvulla käytiin Vietnamin sotaa ja siitäkin kerron sinulle tuonnenpana. Nyt sinun lapsuudessani uutiset täyttää Ukrainan sota joten puheenaihe ei ole muuttunut, mutta maat vain ovat vaihtuneet. 

Kävin usein papan kanssa keskusteluja maailman politiikasta ja näin jälkikäteen voin sanoa, että ne keskustelut opettivat minulle paljon. Pappahan oli ollut sodassa täysimääräisesti eli talvi-ja jatkosadassa yhteensä noin viisi vuotta. 

Sitä en ole vielä muistanutkaan kertoa, että olen koko ikäni harrastanut sotahistoriaa ja siksi ne aiheet tulee esiin tässä blogissakin. Toivon, että sinäkin saisit kipinän innostua historiasta josta voimme sitten joskus keskustella yhdessä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoituksia sinulle Mauno

Sodan tuulia

Sukumme tarinoita