Kirjoituksia sinulle Mauno
Hyvä Mauno!
Kirjoitan tätä blogia sinulle ja myös isällesi ja äidillesi, koska isäsi Jari on myös minun kummilapseni. Toivon, että kaikki blogia lukevat osallistuisivat keskusteluun kommentoimalla kirjoituksiani.
Tuskin sinä vielä pitkään aikaan olet kiinnostunut näistä asioista mitä kirjoittelen, mutta sitten kun kiinnostut ne ovat tässä valmiina. Uskoisin, että kolmekymppisenä alkaa ihmiselle tulla tarve tietää suvustaan ja menneisyydestään ja siinä vaiheessa viimeistään voit näitä juttujani lueskella.
Heti, kun kuulin syntymästäsi 17.11-24 ajattelin, että haluan olla mukana sinun elämässäsi. Samoin avomieheni Jukka jo suunnittelee miten sisustaa vierashuonetta, kun isompana pääset yökylään. Mietin pitkään mikä olisi hyvä ja luonteva tapa pitää sinuun yhteyttä. Aika pian mieleeni tuli tämä kirjoittaminen, koska se on minulle ominainen tapa ilmaista itseäni. Olen viisitoistavuotta kirjoittanut kauneushoitolani blogia Purkkiaemeijan komentajaa ja julkaisen siellä uuden jutun joka pävä. Joten sillä kokemuksella tiedän, että tykkään kirjoittamisesta.
Olen ajatellut kirjoittaa sinulle muistoja ja tapahtumia meidän suvusta, koska ihmiselle on tärkeää tietää mistä hän tulee. Kerron myös maailman tapahtumista, koska se on minulle ominaista ja sinun on hyvä tietää millaiseen maailmaan synnyit.
Toivon, että nämä päiväkirjamaiset kirjeet ovat sinulle voimavara tulevaisuudessa. Haluan myös viedä eteenpäin sitä mielestäni hyvää kasvatusta mitä sain isovanhemmiltani Alma ja Aimo Lahtiselta. He olivat myös isäsi Jarin isovanhemmat ja olisi ollut hienoa, jos sinäkin olisit saanut heihin tutustua. Kuitenkin nyt voin sanoa heidän puolestaan, että he olisivat olleet iloisia syntymästäsi ja olisivat mielellään jakaneet elämänviisauksia myös sinulle. Nyt ne elämänviisaudet tulee minun kauttani, mutta toivon, että niistä on sinulle apua.
Mikään kirjoittamisen ammattilainen en ole joten pahoittelen kirjoitusvirheitä joita teen. Kuvitukseksi aion nyt ainakin alussa laittaa meidän kissojen kuvia jotta pääset heihinkin tutustumaan. Meidän suvussa on aina ollut kissoja ja olemme hyvin eläinrakkaita niin kuin on pappasi Tarkonkin suku. Olen aina kokenut kissat ja yleensä lemmikit suureksi voimavaraksi. Niiden kanssa on hyvä rauhoittua ja lapsena ne olivat minun parhaat leikkikaverit.
on Vote. Valtsu on saanut nimensä Valo Nihtilän mukaan ja siitä kerron myöhemmin
lisää. Vote on taas Vlodomyr Zelenskyin kaima joka on Ukrainan presidentti.
Kommentit
Lähetä kommentti