Kulttuuriharrastuksia

 Tervehdys Mauno!

Et tiedäkään mitä kaikkea olen jo suunnitellut yhteiseksi tekemiseksi sitten, kun olet isompi. Minä ja Jukka olemme innokkaita teatterissa kävijöitä ja nyt jo seurailen mitä kaikkea olisi tarjolla lapsille. Toivon, että voisin tartuttaa sinuun tämän innostukseni teatteriin ja taiteisiin. Jukka on erityisen innostunut baletista ja hän huolehtii siitä, että pääsemme balettiin Suomessakin ainakin pari kertaa vuodessa.

Meillä voisi olla yhteisenä harrastuksena nämä teatterikäynnit ja itse haluaisin nähdä sadut Fedja-setä, kissa ja koira ja Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärin tytär. Olisi myös kiva mennä yhdessä elokuviin, koska lasten elokuvat on niin viihdyttäviä aikuisillekin. Haluaisin myös opettaa sinua nauttimaan taidenäyttelyistä ja muista kulttuurielämyksistä.

Minun lapsuudessani ei kovinkaan paljoa käyty teatterissa, koska emme olleet varakkaita eikä maalla sellaista harrastettu. Kuitenkin kesäteatteri oli papalle tärkeä kesän kohokohta ja minut vietiin Hämeenlinnan Aulangon satuteatteriin kesäisin. Sitten, kun sinä jaksat seurata teatteriesityksiä niin vien sinut tuonne Aulangon satuteatteriin. 

Minä olen valitettavan epämusikaalinen ja ehkä siksi en juurikaan välitä musikaaleista ja konserteissakin käymme harvoin. Toivon, että sinä olisit perinyt meidän suvun musikaalisuuden ja taiteellisuuden. Pappahan oli erityisen musikaalinen ja hän lauloi aina ja soitti haitaria ja huuliharppua. Hänen omat tyttäret Sirkka, Seija ja Sylvi ovat musikaalisia ja hyviä piirtämään, mutta valitettavasti minulla ei ole niitä taitoja.

Sinun mummusi Sylvi on ollut erityisen taiteellinen ja hänestä odotettiin nuorena varsinaista taiteilijaa. Sylvi teki hienoa abstraktia taidetta ja hänet valittiin 1960-luvun Hämeen parhaaksi nuoreksi taiteilijaksi. Hänen maalauksensa oli esillä Hämeenlinnan Taidemuseossakin. Valitettavasti tuo hänen maalausharrastus lopahti avioliiton ja perheen myötä. 

Vanhoilla päivillään mummu ja pappa lauloivat yhdessä. Heillä oli joku lasten vanha laulukirja mistä he lauloivat ja vasta siinä vaiheessa minulle selvisi, että mummukin oli musikaalinen. Piirtäminen ja musiikki oli meillä aina arjessakin mukana ja toivon, että sinäkin opit niistä nauttimaan.


Tässä on äitini Sirkan kaksi kissaa. Mustavalkoinen on talomme ainoa
tyttökissa Mantu ja harmaaraidallinen on Ykä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoituksia sinulle Mauno

Sodan tuulia

Sukumme tarinoita